Heppaleiri

8.7.2016

Mietin tässä että miten voisin tiivistää asiani facebook-päivityksen muotoon. Tulin siihen tulokseen, että en voi. On vaan liikaa asiaa. Sellasta kivaa asiaa, kaikkea.
Siksi tämä blogi oli aloitettava nyt eikä eilen.

Hei, me palaveerataan!

Hei, me palaveerataan!

Tiedättekö, ja jos ette niin kerron, kun mulla on sellainen maatila. Se on tuolla maalla, se tila. Lamminmaalla. Asuin siellä vuosina 2010-2012. Tai jotain. Siellä asui mun kanssa myös hevoset Vekkuli ja Storm ja koirat ja kissa, Prinssi-hevo oli silloin ihan muilla mailla, Kouvolassa, oletan.

No, ei sen enempää silloisesta, vaan haluan kertoa teille viimeisistä elon päivistä, joita on 11 kpl. Niin monta päivää kesti Kaviokyydin heppaleiri, joka oli itsekkäästi tarkoitettu ainoastaan itselleni ja kolmelle hevoselleni.

Lammin tilan nimi on Vahtermäki, tai Vaahteramäki kuten jotkut tietämättömät moukat sitä kutsuvat. Vahtermäessä on paljon vaaleansinistä, enemmän kuin mitä kukaan voi kestää. Ei riitä että koko talo on vaaleansininen; myös saunan lattia, seinät ja katto on vaaleansinisiä. Kuten myös eteisen lattia, olohuoneen lattia ja makuuhuoneen lattia. Perunakellarin ovi, huussin ikkunankarmit, tallin varustehuoneen lattia. Perkele joku on varmaan saanut 500 litraa vaaleansinistä maalia ilmaiseksi ja maalannut sillä kaiken mikä eteen osuu. Ja eteen osui Vahtermäki.

ghettobooties <3

ghettobooties <3

Jouduin kuskaamaan hevoset sinne kahdessa erässä, koska kuljetusvaununi on liian pieni.
Hevosia ei ole liikaa.
1,5h/suunta. Eli ajoin 6h. Koska heppaleiri. Kytkinjalkani oli vielä tuolloin nilkan kohdilta melko arka, sillä olin vaarallisessa ladossa jossa oli vaarallisia kuoppia. Mutta se oli Inkoossa se, eri tarina.
Kun olin Lammilla ja päästin Vekkulin ja Stormin ulos autosta, ne sanoivat kaikki toisilleen hei-ihihih-hiii. Sitten kello lakkasi olemasta, ja parin päivän päästä myös viikonpäivät.

Etupihan puutarhurit

Etupihan puutarhurit

Tallirakennus on punamultaa, tietysti, ja sisällä on kaksi karsinaa, mutta ne olivat täynnä katon mittaisia lautoja. Kunpa vain ne saisi sinne katon päälle. Sisäpuolelta katto on mansardin muotoinen ja avara. Mainitsen tämän siksi että kaikki sanoivat ”rakenna välikatto”. Rakensin mansardin ja se on hienoin katto jonka olen rakentanut.
Varustehuoneessa on natiseva lattia, se vaaleansininen. Hemmetin vuokralaiset, jättivät roinaa pitkin poikin, sängynkin varustehuoneeseen. Ja oudon retrohenkisen lihaleikkurin, jota veivataan käsin. Myyn sen Järvenpään facebook-kirpparilla kunhan ehdin.

Blonditesti: failed

Blonditesti: failed

Pihalla on niin sanottu emoaitaus. Se on rakennettu laudoista ja siellä on suojakatos joka on rakennettu kahdesti puun kaaduttua sen päälle v.2010. Emoaitauksen takana on seikkailutarha. Siellä on kiveä ja kantoa, ojaa ja joulukuusia. Kaikkea seikkailullista.

Hevosethan tekivät hommia koko leirin ajan. Pihamaa oli kuin miniatyyriviidakko, mutta leirin lopulla se oli kuin lehdestä ”Piha ja puutarha”. Jos ei lasketa sitä puskaa jonka Vekkuli pehvallaan hinkkasi aivan rättänäksi. Niin ja niitä kakkakasoja joita hevoset viljelivät pitkin pihaa. Täytin niillä tuholaisvuokralaisten tuholaiskoirien kaivamia kuoppia. Jos Stormi olisi pudonnut niihin kuoppiin, siitä olisi hädin tuskin näkynyt korvanpäät.
Kaksi päivää meillä oli seurana Jaana. Silloin vielä paistoi aurinko ja oli paarmoja. Valjastettiin Prinssi ja vedettiin päresäkkejä puoliksikaatuneen navetan eteen. Prinssi oli kuin mikäkin työhevonen. Sitten Jaanan kanssa käytiin järvellä pesulla ja nähtiin kun maahanmuuttaja pelasti aavalta rouvashenkilön karanneen uimapatjan. Kyliltä Jaana teki kirppislöydön, josta en voi kertoa enempää sillä se on lahja poikaystävälle. Vaikka tuskin hän tätä lukee. Ei sitä koskaan tiedä.
Illalla luettiin vanhoja Hevoshulluja ja syötiin pakastekakkua.

S: "Täällä on oltava jotain  jännää!" V: "No epäilemättä"

S: ”Täällä on oltava jotain jännää!” V: ”No epäilemättä”

Toin sieltä Inkoon ladosta, siitä joka oli vaarallinen, sellaiset vanhat lavakärryt. Ajattelin vetää Vekkulilla risukasoja sinne päresäkkien viekkuun, mutta katsos kun Vekkulin maha ei mahtunut aisojen väliin. Se oli ollut kaikista ahkerin puutarhuri. Ja olihan ennen muinoin ne hevoset pienempiäkin. Yksi kuorma vedettiin, mutta kyllä ei se näyttänyt ollenkaan hyvältä kun läskiä tursuaa aisojen ylä- ja alapuolelta. Ei sitten ollenkaan. Tiedättehän. Ei vaan ei.

Vahtermäki on kaikkiaan 2,6 hehtaaria. Suurin osa on metsää. Tai no- pöpelikköä. On, tai oli, olemassa vielä rinnetarha, mutta se on nykyisin vain puskaa ja aitanarun riekaleita. Siinä vieressä on, tai oli, navetta. On se nykyisinkin navetta, sinne ei vaan kannata mennä sisään. Vuonna 2010 se oli melko vinossa, ja se oli sisäpuolen hirsistä sidottu vetoliinoilla. Silloin jo vähän pelotti. Mutta nyt. Nyt se on vinossa niin että hirret paukkuu, ja jos ihan oikein muistan niin yksi kohta, joka ennen oli seinää, on nyt aukko. Kanoja siellä oli vuokralaisten aikaan. Itse en siellä eläimiä pitäisi, vaikka vetoliinoja olisi viisitoista.

Ei saatana, lehmiä!!

Ei saatana, lehmiä!!


Prinssi piti lauman liikkeellä. Öisinkin kuului kotoisaa tuminaa ikkunan alta. Ja kärpäsen surinaa korvan alta. Olisin tappanut ne kaikki, (siis kärpäset!), mutta Meri-koira niin pelästyy sitä Hevoshullun pauketta etten raatsinut.
Tallin edessä kasvaa aivan saatanan suuri puu. Koivu. Siis todella iso. Vekkulin mahaakin paksumpi. Siinä niillä sitten oli kokoontumispaikka. Kaikki töröttää päivänokosilla päät puuhun päin. Sain siitä yhden kuvan. Harmittaa etten saanut kuvaa siitä kun oltiin kaikki neljä lenkillä yhtäaikaa. En tiedä. Ehkä olisi ollut vähän vaikeaa ottaa kuvaa istuissani Vekkulin selässä, käsissäni 2 hevosta lisää. Noin niinkuin edestäpäin. Mentiin näin melkein 2 tuntia, ravattiinkin. Laukkaa ei sentään, koska Prinssi laukkaa n. 5 kertaa kovempaa kuin muut.
Mentiin ohi Sepon mökin, Markun pihan ja Liukkaloiden lehmätilan. Sitten ohitettiin mansikkatila. Saatiin vähän katseita. Sitten se tapahtui: Vekkuli meni ja kakkasi suoraan postilaatikon eteen. Anteeksi Hille.
Mikähän päivä olikaan? Ei mitään tietoa.


Vahtermäessä oli vähän laitettavaa. Vuokralaisten jäljiltä ja muutenkin. Muistattehan sen vaaleansinisen? Muutin osan siitä valkoiseksi. Huussin seinässäkin oli koirien lihanleikkuusta verta (kyllä, huussissa oli ollut arkkupakastin täynnä koiranruokaa), jota oli koitettu peittää maalilla. Harmi vain että seinät olivat valkoiset ja korjausmaali keltaista. 

Pihalle oli jätetty mitä ihmeellisempää roinaa: muovia, pattereita, lihalaatikoita, pakkauksia , tölkkejä, pölkkyjä, rullakko… Mitä näitä nyt on.
Viikonloppuna sain miesseuraa. Sen kunniaksi poltettiin roinaa KAHDESSA tynnyrissä. Pyromaanin vikaa hänessä vähän on.
Pesin 144 ikkunaruutua. Uin. Luin HooHoo:ta. Ratsastin. Kerran kävin Hämeenlinnan isolla kirkolla, isossa kirjastossa, isoja laskuja maksamassa. Internet ei ole saapunut Vahtermäkeen. Jos nyt ensin vesi juoksisi.
Pumppasin paljon vettä. Ainakin 100 litraa. Päivässä. Tai jotain. Mutta se on kivaa enkä yhtään valittaisi siitä. Mutta siitä jos saa pienen rekliksen laittaa että viimeiset päivät oli sade ja tuuli. Ja silti kärpäsiä piti hevosten huiskaloida niin että hännät piiskoi naamaan kavioita putsatessa. Sateen lisäksi. Hmmh.

Työnakki työssä

Työnakki työssä


Onhan sitä vähän eristyksissä siellä. Tien päässä. Hevoset vaan pöristelee pihalla ja sitten huomaat että et edes ajattele menetkö ulos vaatteilla vai ilman. Kamalasti vihreyttä ja vehreyttä joka suunnassa. Ja vaaleansinistä.
Ajoin tänään taas ne 6 tuntia tänne ja sinne ja takaisin. Olin juuri muuttumassa mökkihöperöksi. Heppahöperö olin jo mennessä.

IMG_6977

takaisin blogivalikkoon