Hyvä päivä

22.6.2017

Tiedättehän sellaisen päivän jolloin kaikki sujuu juuri niinkuin Strömsössä? Ei niitä usein ole mutta silloin kun on, niin on helppoa päästää kaikesta huolesta ja murheesta irti ja kellua elämää eteenpäin . Päivä kun kaikki vaan menee niin hyvin kun voi mennä ja saa nauraa, olla hyödyksi ja iloksi muille ihmisille, huomata kuinka pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta ja tehdä sitä mistä eniten nauttii. Eikä ollenkaan haittaa saada siitä rahaakin vielä.

19264023_10211948094031959_751746577_o

Kaikki hyvät päivät alkaa polttareilla

Aamuhan alkoi neljän tunnin yöunilla, mutta kun tekee sitä mistä innostuu niin väsymys on toissijaista. Levätä ehtii sitten kuopassa… Kaunis aamu, hevoset pirteinä vastassa tallilla ja Vekkuli, maailman paras mummohevonen, lähti innoissaan töihin pienen keikkatauon jälkeen.

Keravalla odotti iloistakin iloisempi polttariporukka ja muutama innokas naapurikin oli saanut vihiä että hevonen saapuu paikalle. Morsian kiljui ja itki nähdessään Vekkulin vaunujen edessä. Voiko oikeasti mukavampaa työtä olla kuin työ joka tuottaa näin paljon iloa? Vekkuli köpöttää niin ihanan tasaisesti ja varmasti, tapahtui ympärillä mitä hyvänsä. Tosin ei ihan hirveästi tapahtunut Keravan keskustassa lauantaiaamuna klo 8.20. Joku oli torilla kahvilla ja muutama hämmentynyt pyöräilijä tuli vastaan.

Kun päästiin takaisin tallille oli ruokis, eli hevoset meni laitumelle ja itse menin kaupalle hakemaan evästä. Hemmetin energiajuomat. Hirveetä myrkkyä ja aina pakko ostaa. Tänään tosin annoin sen itselleni anteeksi koska oli vaan niin hyvä päivä, ja todistaakseni sen että tänään en välitä, ostin vielä mansikkaviinerin (jonka toinen mansikka putosi maahan ja söin sen silti koska muuten se olisi ollut viineri yhdellä mansikalla ja olisin ollut todella surullinen).

19244245_10213067700077457_1019046303_n

Katse vasempaan ja sitten oikeaan

Kyllä en ole yhtään tarpeeksi hehkuttanut Kaviokyydin pikku apureita, jotka kulkevat keikoilla mukana näkymättöminä ja silti niin hyödyllisinä. Jos nyt lähdetään siitä että keikkailu ei olisi edes mahdollista ilman Kaviokyydin tonttuja. Tiedättekö paljon nuo vaunut painaa? Aivan saakelisti. Ja ne pitää nostaa pakettiautoon ja sieltä alas. Än-yy-tee-nyt. Tilaa ylös, alas ja sivuille jää puoli milliä. Yksin ei mahdollista vaikka olisi kuinka vahva. Myöskin selviäminen siitä kaikesta oheisroinasta mitä keikoilla on mukana on melkoista rävellystä, etenkin jos pitäisi toisessa kädessä pitää hevosesta kiinni ja toisella koristella vaunut ja valjastaa ja puhdistaa ja vaihtaa ajurinvaatteet ja siivota kakkaa ja kuikuilla kelloa ja kirkon ovea ja vielä ottaa kuvia koko tapahtumasta olemalla samaanaikaan ohjastamassa hevosta ja 20 metrin päässä valjakosta.

Ja sitten vielä se henkinen tuki eli seura. Kun voi ennen keikkaa pienesti arvuutella tuliko kaikki mukaan ja meneekö kaikki nyt hyvin ja mitä kaikille kuuluu. Ja kun voi hyvinmenneen keikan jälkeen pienesti ja sivistyneesti kiljahdella ilosta ja hehkuttaa hevonen maasta taivaaseen ihmiselle joka ymmärtää kuinka paljon työtä on tarvittu että tähän on päästy.

Tänään oli vaan todella hyvä päivä. Siitäkin huolimatta tai osittain myös siksi että sellainen yksitoistavuotias tyttö Oulunkylästä katseli meidän varikkotouhuja ja nähdessään pakettiautoni takakontin kysyi: ”Miks sun auto on ton näkönen?”. Hetkeksi hämmennyin: ”Minkä näkönen? Jaaaaa niin toi kaikki olki ja heinä ja kumisaapas ja talikko ja koirankarva ja varmaan homekin…. Erittäin hyvä kysymys. Sun ei varmaan kannata ikinä ostaa hevosta…tai kolmea”.

19244038_10213067698797425_525805593_n

Nakki Nakuttaja ja Kaunis Puu

Prinssi teki kolmannen hääkeikkansa ja ehkä seitsemännen keikkansa ylipäänsä, ja ensimmäistä kertaa se myös tuntui oikeasti nauttivan siitä. Ei se aiemminkaan varsinaisesti kitunut ole, mutta aavistuksen hermostunut ja kiireinen kuten sillä on helposti tapana entisenä urheilijana olla. Nyt se on tajunnut jutun jujun: mennään uusiin kivoihin paikkoihin ja kävellään joku rentouttava maisemalenkki ja sitten seistään hetki kuvattavana eikä ole kiire mihinkään! Se oli vaan todella hyvä ajaa ja vastasi kaikkiin apuihin pehmeästi. Mentiin myös junaradan alta pimeää tunnelia, joka on aiemmin ollut Prinssille sellainen musta aukko jonne se ei todellakaan halua mennä. Nyt se ei edes jännittänyt. Ja juna ­- sitä se ei edes huomannut.

19357776_10213067697517393_1308240472_n

Ei tartte kyllä tekohymyillä näissä hommissa!

Ja kaikki tämän päivän kyytiläiset olivat vaan niin ihania ihmisiä (kuten aina, mutta joka kerta järkytyn ja liikutun uudestaan), sai nauraa ja tehdä jotain joka ihan aidosti saa ihmiset iloiseksi. Se kaikki ilo on vaan niin liikaa tällaiselle surullisuuteen taipuvaiselle ylirasittuneelle henkilölle, että se kantaa monta päivää. Sain tästä päivästä niin paljon energiaa että kun pääsin kahden keikan jälkeen kotiin niin IMUROIN. En edes syönyt ensin vaikka olin syönyt ainoastaan sen hemmetin viinerin yhdellä puhtaalla ja yhdellä likaisella mansikalla, vaan olin niin iloenergian täyttämä että en voinut itselleni mitään. Iltayöllä (kyllä, tämä termi on ihan yhtä olemassa kuin aamuyö, keskipäivä ja alkuiltakin, vain harvemmin käytetty) sitten menin ja sävelsin kokonaisen kappaleen alusta loppuun. Kappale on surullinen, mutta minä iloinen ja kiitollinen.
Niin että kiitos universumi, asiakkaat, tontut ja hevoset. Joka puolella on sateenkaaria ja yksisarvisia ja haluan hetken vielä leijailla täällä kunnes tömähdän taas maanpinnalle jonkun koiranoksennuksen tai autonhajoamisen saattelemana.
Hyvä päivä, parempi mieli.

19239614_10213067696957379_584362324_n

takaisin blogivalikkoon