Johanneksen kirkko – Hotel Kämp

10.7.2016

Tiedättekö miltä tuntuu olla ensin syvällä maaseudulla sekundaerakkona, ja sitten seuraavana hetkenä keskellä Helsingin vilkkainta keskustaa, Esplanadin puistossa, hevosen kanssa?
Se tuntuu siltä että ne maalla olleet paarmat on muuttuneet ihmisiksi, ja nyt niitä pörrää saakeli ihan joka paikassa. Kännykät kourassaan.
Nyt kuulostaa siltä että vihaisin ihmisiä. Ei suinkaan, vihaan paarmoja. Ja ihmisiä jotka tulevat kysymättä syöttämään sun hevoselle koirannappuloita (terveisiä koirannappulamiehelle!).

sakkopaikalla

Vekkuli ei näyttänyt välittävän tuon taivaallista maisemanvaihdoksesta, vaan nuokkui päivänokosiaan Johanneksen kirkon takana, katulyhtyyn sidottuna. Tasaisin väliajoin joku pysähtyi lapsen kanssa tai ilman ihmettelemään ja kuvaamaan. Toteamaan että onpa sillä iso pää. Yhdellä oli minichihuahua sylissään. Siis mitä? Eikö pelkkä chihuahua ollut tarpeeksi pieni?
Meillä oli reilusti aikaa ennen häiden alkua, sillä jos tiedätte millaista on etsiä parkkipaikkaa keskustassa, niin voitte kuvitella paljon sen etsimiseen kannattaa varata aikaa paku-traileri-yhdistelmän kanssa joka pitää saada irti toisistaan ja mieluiten suunnilleen vaakatasossa olevalle maaperälle. Tällä kertaa kävi hyvä mäihä ja paikka löytyi nopeahkosti. Mitä nyt saattoi ehkä vähän olla sakkopaikka.

hevosen kaviot on kyllä kiillotettu, mutta itsellä on vihreät hihat…

Vekkuli seisoo kirkon edessä valjastettuna, vaunut koristeltuna valkoisin ruusuin. Takaa roikkuu kyltti ”Just Married” ja valkoiset silkkinauhat heiluvat tuulessa. Uhkaavia sadepilviä tulee Rautatieasemalta päin. Kauhistelen ajoasuni valkoisen kauluspaidan hihoja, jotka Vekkuli viime keikalla kuolasi vihreäksi; ei voi olla totta että unohdin pestä paidan! Vekkuli kakkaa kirkon pihaan kuten tavallista, Linda siivoaa ne kiltisti. Saksalainen turisti kysyy saako kirkkoon mennä, sanon että en usko. Hän menee silti.
Kirkon ovi avautuu ja ryhdistäydyn röhnöasennostani pitelemään Vekkulia edestäpäin. Vekkuli ei ryhdistäydy vaan jatkaa nokosiaan. Riisiä heitellään, hurrataan, otetaan kuvia ja vähän ihmetellään että nytkö mennään kyytiin. Ei voi olla hymyilemättä kun upean näköinen hääpari istuu kyydissä. Vekkuli herää kauneusuniltaan ja lähtee köpsyttelemään mukulakiville. Aurinko valitsi hyvän hetken tulla esiin.
Muistan onnitella paria. Aina ja joka kerta sen kerran jälkeen kun en muistanut.

”tsuu tsuu, juna lähtee!”

Terasseilta huudellaan ja taputetaan. Autoista vilkutellaan. Ohitamme Tarkk’ampujankadulla seisovan ratikan, kuski vilkuttaa. Yksi matkustaja ei huomaa meitä koska lukee kirjaa. Tai ehkä häntä ei kiinnosta.
Esplanadin puistossa kuvaaja säntäilee. Kierrämme patsasta ja katuviulisti hymyilee ja soittaa rakkauslaulua. Ihmiset antavat hääparille spontaanit aplodit. Ihana hääpari muuten olikin, kuten aina!
Vekkuli talsii varikolle ja huokaisee kun näkee trailerin. Itse huokaisen helpotuksesta kun keikka on jälleen mennyt nappiin vihreistä hihansuistani huolimatta.
Eikä saatu edes sakkoja.

kirkkoselfie

(kuvat: Linda Hällfors)

takaisin blogivalikkoon