Kato mä näytän näin

20.9.2016

Tiedättekö mikä tässä hevostouhussa viehättää vuodesta toiseen? Aina kun on ihan viittä vaille viimeinenkin verisuoni päässä sanomassa poks, niin sitten ne (hevoset) tekeekin (tai on tekemättä) jotain joka palauttaa normaalin sykkeen ja saa suupielet kääntymään ylöspäin, kato mä näytän näin (en voinut olla päissäni laulamatta tuohon Vesalan kappaletta jossa nerokkaasti kuulee sen kuinka niitä suupieliä oikeasti käännetään sormin ylöspäin).
Noin. Onneksi olkoon jos ymmärsit yhtään mitään tuosta edellisestä. Yritän jatkossa tuottaa vähän lyhyempiä lauseita jotka ehkä itsekin ymmärrän.

 

Prinssinakki, siniverinen ja -varusteinen maastomopo

Prinssinakki, siniverinen ja -varusteinen maastomopo

img_7504

Vekkuli, maailman paras maastomummo

Prinssi(nakki) on ollut Kaviokyydillä nyt aika pitkälti tasan vuoden. Se on ollut aika…hmmm…vauhdikas tyyppi. Tykkää mennä kovaa kuten ravurin kuuluu. Se on ihan ok. Mutta stressi (hevosen) ei ole ok. On ollut vähän duunia saada se tajuamaan ettei aina töihin lähtiessä tarvitse vetää niin hirveitä kierroksia päälle että vatsahapot tulee korvista ulos. Välillä ollaan käyty talutuslenkeillä metsäpoluilla, välillä vedetty traktorinrengasta. Enimmäkseen Prinssin liikutustunteja on epäilemättä kulunut ratsain ravivoltilla, joka on ainoa keino saada se hidastamaan vauhtia; taivuttamalla sitä niin ettei se PÄÄSE kovempaa. Taivuttaa, myötää, hengittää, taivuttaa. Sitten löytyy tasainen rytmi ja sen voi antaa suoristua, kunnes erehdyt yskäisemään ja se haluaa olettaa sen olevan merkki siitä että nyt saa laittaa hanat auki. Prinssin kiihtyvyys on kieltämättä erittäin hyvä. Jos se olisi auto se olisi ehkä Ferrari. Tai mitä näitä nyt on. En tiedä voiko suomenhevosta ihan Ferrariin verrata, mutta sanotaanko että suomenhevosten Ferrari. Kunpa se kahden askeleen sisällä sataseen-kiihtyvyys toimisi myös toiseen suuntaan; hidastamiseen kuluu kahden askeleen sijaan kaksi kierrosta.
Mutta nykypäivänä se osaa jo kävellä alkukäynnit puolilöysin ohjin, ja välillä jopa välikäynnit. Pikkuhiljaa se unohtaa mitä on stressaaminen töissä. Pitäisiköhän ihan itsekin opetella moinen taito?

img_7479

img_7481

Takkulan tallin maastotaidossa sai mennä radan pareittain, ”kunhan ei mene possujunassa”. Tehtävät arvosteltiin kuitenkin erikseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jos nyt saan ihan rehellinen olla, ja eipä näy ketään estämässä, niin voin kertoa teille miksi ostin Prinssin. En suinkaan siksi, että totesin koeratsastuksen ja -ajon aikana sen olevan täysin valmis superluotettava keikkahevonen. Ei todellakaan. Itse asiassa se säikkyi ja pöllöili sen verran, että jos olisin (järkevä) ihminen joka haluaa päästä helpolla, olisin jättänyt sen ostamatta. Mutta tykkäsin sen tavasta vastata asioihin, kun opastin sitä. Se oli samaan aikaan kuulolla ja luottavainen, mutta kuitenkin raaka, herkkä ja eloisa, melkein kuin varsa. Vähän pihalla. Enkä voi vastustaa haasteita. (Helvetti, miksen voi?!)

Mutta varsinaisen ostopäätöksen tein sillä hetkellä kun se nosti (tai rynni) laukkaan koeratsastuksen aikana. Nelitahtisen räpellyksen sijaan sillä oli kolmitahtinen, elastinen, ihan oikea laukka. Ja SE oli syy miksi ostin sen. Sitten vain laitoin sormet ristiin että sillä olisi lahjoja myös kärrykeikkailuun.

Prinssin ensimmäinen maastoeste: ei epäröintiä havaittavissa

Prinssin ensimmäinen maastoeste: ei epäröintiä havaittavissa

Muistatteko kun kerroin edellisessä blogitekstissä (mikä sen virallinen nimi on, postaus??) kuinka kävimme kilpailuissa suorittamassa elämämme ensimmäisen yhteisen esteen? No, nyt kävimme seuraavissa maastotaitokilpailuissa, ja siellä sattui olemaan NELJÄ estettä. Maastoestettä nimittäin. Oli vihreä penkki, olkipaalieste, risueste ja musta putki. Ja ihan koko matkan Tuusulasta Lahteen arvuuttelimme mikä ruumiinosa edellä tulen selästä alas milläkin esteellä, ja kuinka paljon meitä hävettää kisan jälkeen asteikolla 1-10. Kisahoitajallakin oli taskussa valmiina musta säkki jos olisi tarvinnut äkisti saada se päähän. Mutta ei. Niin ne vaan osaa yllättää, ne kierot, lierot suomenhevoset. Ei tarvinnut hävetä yhtään mitään, vaan saatiin olla ylpeitä meidän tiimistä joka suoriutui suhteellisen vaikeistakin tehtävistä erittäin kiitettävästi: Vekkuli ja Elina olivat sijalla 3, ja Prinssi, tuo Nakkien Nakki, oli kakkosena! MITÄHÄN HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?

Kiva, pitkä vesiallas, ihana sää, mahtavaa matkaseuraa ja upea kuva. Miksei kaikki päivät voisi olla tällaisia?

ravipujottelu á la Vekkuli&Elina

ravipujottelu á la Vekkuli&Elina

Siinä se vaan sitten törötti palkintojenjaossa tyynenä ruusuke päässään, ovela paskiainen, ja selässä istui hämmentynyt ratsastaja suupielet ylöspäin. Prinssi palkittiin vielä paras suomenhevonen-kategoriassa ja sai iltalukemiseksi mahtavan kirjan, jossa eri hevosalojen ammattilaiset kertovat oman tarinansa. Pitänee lainata sitä Hänen Majesteetiltaan.

Ja siis mikä tärkeintä: meillä oli superhauskaa radan (ja koko reissun) aikana! Siellä oli vaikka ja mitä maastoesteiden ja kuvissa mainittujen lisäksi: kahden tynnyrin välistä-ratsastus, labyrintti, lakun syönti+paperi roskiin (ja hevonen sai omenanpalan), puuntunnistusta (heikoin osa-alueeni! ”Ööööö….koivu??”), ravissa kumpareinen rata (lempparitehtävä koska vaikea), ympyrän sisällä paikoillaan 15s ja 1,5 kierrosta ympäri hevosella…
Kyllä tällä muuten jaksaa taas hetken hevosurheilla ilman katkenneita verisuonia.

Kiitos Takkulan tallille kilpailuista :)
Kaikki kuvat: Leena Karhunen

"tule alas selästä ja puhdista oikea etukavio" "tee hevosen selässä "maailmanympärysmatka" ja vihellä/laula samalla"

”tule alas selästä ja puhdista oikea etukavio”
”tee hevosen selässä ”maailmanympärysmatka” ja vihellä/laula samalla”

 

töttöröö!!

töttöröö!!

”Jee tää meni sen!”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hämmentyneet, huijatut ratsastajat sijoilla 2. ja 3.

Hämmentyneet, huijatut ratsastajat sijoilla 2. ja 3.

VIDEOITA:

Prinssi hyppää paaliesteen:

Vekkuli hyppää paaliesteen:

Kahlausta:

Prinssi pujottelee:

takaisin blogivalikkoon