Yrittäjä

Nimeni on ollut Helena Kurtto vuodesta -83. Yritys on ollut mietintämyssyssä viimeiset kymmenen vuotta. Monenlaisen mietintävaiheen lopputulemana yritysideani pusertui ulos Kaviokyytinä, hevospainotteisen taidevivahdeikkaan keltaisena möykkynä. Tämä möykky näki päivänvalon lokakuussa 2014.

Aiemmin olen työskennellyt mm. postinjakajana, varastohommissa sekä tallitöissä. Koulutukseni on virallisesti helppo ö-tasoa, eli peruskoulu, mutta epävirallisesti olen pärjännyt elämässä elossa ihan ok.

Eläinten kanssa olen ollut tekemisissä aina; pienenä ulkoilutimme siskojen kanssa koko kylän koiria. Omia koiria on ollut yhteensä neljä. Hevostelun aloitin 12-vuotiaana, ja oma hevonen on ollut vuodesta -97.

Hevosten ja koirien käyttäytyminen ja kouluttaminen ovat suuri kiinnostuksen kohteeni. Etenkin hevosen mielen herkkyys kiehtoo. Kiinnostus kumpuaa ensimmäisestä hevosestani, Vekkulista, jonka ostimme tyttöjen kanssa kun olimme 14-vuotiaita. Vekkuli oli hyvin vaurioitunut hevonen henkisesti, ja kesti useita vuosia saada siihen molempia osapuolia hyödyttävä kontakti. Nykyään koen suurta vetoa vaurioituneiden hevosten ja koirien auttamiseen pois pelon ja epäjärjestyksen maailmasta.

Tällä hetkellä asun Tuusulan Rusutjärvellä laumani kanssa, johon kuuluu mies, 2 koiraa ja 2 kissaa. Kolme hevostani Vekkuli, Storm ja Prinssi asuvat vartin ajomatkan päässä.

Kärryajeluista

Ensimmäiset omat kärryni ostin kun olin 15-vuotias. Ne olivat 200 markan rupsahtaneet koppakärryt, joilla Vekkuli veti joka sunnuntai paikallislehtiä lähialueiden talouksille. Jouduimme harjoittelemaan pienilläkin kujilla tiukkoja käännöksiä, paikallaanoloa, liikennesääntöjä, yhteistyötä. Myöhemmin osallistuimme valjakkoleirille, sekä kaksi kertaa valjakkokisoihin. Vasta yli kymmenen vuoden haaveilun jälkeen sain mahdollisuuden hankkia meille ihan oikeat vaunut, reen sekä maratonvaunut, joilla voi kilpailla myös valjakkoajoa. Vekkulin kohdalla kisahaave on jo hukkunut vuosiin, mutta nuoremman Stormin sekä ex-ravuri Prinssin kanssa meillä on vielä aikaa toteuttaa se. Vekkuli sen sijaan toteuttaa kanssani unelmaduunia ajelutushevosena.

Yritys

Kaviokyydin perusaatteena on auttaminen, ilon tuottaminen ja rehellisyys. Ratsastusoppilailleni haluan tuottaa onnistumisen tunteita ahkeran työnteon kautta, sekä auttaa hevosta ja sen ihmistä ymmärtämään toisiaan paremmin. Hevoskärryjen kyydissä oleminen tuottaa poikkeuksetta iloa kaikille ihmistyypeille lapsesta vanhukseen. Myös kärryjen ympärillä pyörivillä ihmisillä, ohiajavilla autoilijoilla ja kärrykuskillakin on hymy herkässä kun tunnelmallinen kavionkopse levittää ilosanomaa vanhoista hyvistä ajoista. Taideprojekteillani yritän tuottaa kauniita kohtia tähän suhteellisen ruhjoutuneeseen maailmaan.

Yritykseni haluaa ottaa mallia eläimistä ja olla rehellinen.

MERI on tullut Latviasta minulle vuonna 2011 alle vuoden ikäisenä. Meri on fiksu, atleettinen ja niin iloinen, että koko koira menee aina ihan mutkalle ja väkkärälle kun kaikki on niin KIVAA!

CHAP on aika lutunen heppu. Se tuli meille Romanian kauhujen keskeltä vuonna 2014 n. vuoden ikäisenä. Chap on superkiltti, mutta vielä hieman arka joidenkin vieraiden kanssa. Sillä on massiiviset korvat ja se on hieman kömpelö koiraksi.. Chapin koko tarinan voit lukea täältä.

PEPPI on maailman söpöin, kiltein ja kömpelöin kissa (kuten kuvasta näkyy). Peppi on syntynyt 2012 Tuulokselaisella maatilalla ja se tykkää leikkiä koirien ja Sinna-kissan kanssa hippaa ja painia.

STORM on persoonallinen risteytyshevosruuna, syntynyt -09. Stormista lisää täällä.

VEKKULI on luottotammani ajeluissa ja kaikessa muussakin. Se on syntynyt -91. Vekkulista lisää täällä.

SINNA on -12 syntynyt suomalainen kodinvaihtaja. Se hylättiin koska se ei ollutkaan aito siiamilainen. Meille se kyllä kelpaa ihan omana itsenään <3

PRINSSI on entinen ravuri ja tekee Vekkulin lisäksi Kaviokyydin ajeluita. Prinssistä lisää täällä.